Ensimmäinen luku, jossa on kaksi tapaamista

1. Luku, jossa on kaksi kohtaamista
"Zuma, hiljaa!" Rebekka käskee koiraansa, joka murisee ilkeästi edessä olevalle sudelle, joka ei ole tehnyt elettäkään minkäänlaiseen irvistelyyn tai hyökkäilyyn. Susi näytti itseasiassa, jotenkin kärsineeltä ja Rebekan kävi sitä sääliksi.
Emäntä... Zuma katsoi emäntäänsä ja viestitti selvästi ettei luottanut suteen.
Zuma se ei ole tehnyt mitään. Kysy mitä se tekee täällä. Rebekka puhui samalla kielellä.
Mitä teet täällä? Zuma kysyi sudelta.
Saalistan... Susi vastasi.
Mitä saalistat? Zuma tiedusteli lisää.
Pentuni meinaavat kuolla nälkään ja sinä kysyt mitä saalistan! Susi puhui ärtyyneesti. Ei ollut sen vika, että se oli törmännyt tämän kaksikon reitille.
"Zuma päästä se." Rebekka käski tiukalla äänensävyllä.
Mene vain. Zuma sanoi sudelle, joka nyökkäsi kiitollisena ja lähti hölkäämään poispäin.
      "No niin Zuma, syödään." Rebekka sanoi ja alkoi ottamaan tavaroita rinkastaan.
He söivät hyvän aterian ja menivät sitten lepäämään. Hetken aikaa nukuttuaan Zuma valpastuin puiden takaa kuului ääniä, ei mitään isoa, otus ei pitänyt paljoakaan ääntä.
Mutta sillä oli kaksi jalkaa...
 Kaksijalkainen, varmaan ihminen, luultavasti mies, aika hoikka ja pitkä. Zuma  sanoi ja hänen emäntänsä oli heti pystyssä, eikä näyttänyt tippaakaan väsyneeltä.
       Puiden takaa asteli pitkä ja hoikka mies, jolla oli tummathiukset ja yllään tummahkot kuluneet vaatteet sekä vihreät vaellus saapaat. Zuma valpastui vielä enemmän.
Zuma sinä ylireagoit taas. Rebekka sanoi ja katsoi Zumaa vakavalla katseella.
Enkä. En luota vieraisiin ja tiedät sen. Suojelen vain sinua. Zuma väitti vastaan, mutta rauhoittui kuitenkin.
        Juuri saapuneen miehen mielestä tilanne vaikutti hyvinkin hämmentävältä. Nainen ja musta, ruskea koira (joka näytti seefferiltä, mutta tuohon aikaan ei ollut rotuja.) selvästi puhuivat toisilleen. Ei mies tästä mitään ymmärtänyt ja oli sitä mieltä ettei varmaan haluaisikaan. Puhe kuullosti enemmän laululta, kuin tavallisilta murahduksilta ja haukuilta.
Keskellä tätä tiheää mänty-ja kuusimetsää. Tälläistä mies ei varmaan enää koskaan näkisi eikä kuulisi.
        Mies jäi katsomaan Zumaa, tuota tavallisen näköistä koiraa, joka oli kuitenkin jollain tavalla aivan erikoinen. Sen turkki kiilsi ja oli aivan puhdas vaikka se makoili kokoajan metsässä.
Sen ruskeat silmät kertoivat luotettavuudesta ja siitä, ettei se koskaan jättäisi rakkaitaan pulaan vaan taistelisi viimeiseen hengenvetoon asti. Zuman kaulassa ei ollut sellaista tavallista mustaa nahkapantaa jota Krikonin nahkasepät valmistivat. Panta oli sinisen erisävyjä täynnä, mutta miehen huomion sai kuitenkin Zuman hopeinen medaljonki, joka hohti hämärässä metsässä ja joka oli kiinni Zuman pannassa.
Mies käänsi katseensa naiseen, jota hän kuvaili kauniiksi, jolla oli pitkät vaaleat hiukset ja joka oli pukeutunut metsän väreihin. Naisella oli kaulassaan sinistä hohtava ketju jonka päässä riippui samanlainen hopeinen meldaljonki, kuin Zumalla.
        Mies katsoi Zumaa, joka oli paljastunut hampaansa uudelleen ja päätti, että on aika esittäytyä.
"Olen vaeltaja Etelän-maista, vaellan ympäriinsä ja kerään uutisia kaupungeista.
Tämä metsä on vain oikopolku jota käytän, mutta... ...pakko kai se on myöntää eksyin.
Olen matkalla Krikoniin." Vaeltaja kertoi ja häntä varmaan nolotti, kun oli eksynyt vaikka oli kulkenut monet kerrat täälläkin metsässä.
"Zuma lopeta! Ja istu, tule tänne nyt!" Rebekka käski ja Zuma totteli, vastahakoisesti, mutta heti.
"Olet matkalla Krikoniin me voimme näyttää tien. Jos lähdemme huomen aamulla olemme olosuhteista riippuen perillä kahdesta päivästä viikkoon." Rebekka sanoi ystävällisesti.
Vaeltaja kiitti, otti huovan ja meni nukkumaan.
Zuma jos viitsisit...
Mutta ennen kuin Rebekka oli saannut lausetta loppuun, Zuma oli jo nyökännyt ja jäännyt vartioimaan vaeltajaa. Vaeltaja nukkui kuin tukki, joten Zumakin nukahti, mutta jos Vaeltaja olisi liikahtanutkaan Zuma olisi herännyt.